Sitä et saa mitä et pyydä

Tässä pääsiäisen pyhinä on ollut taas aikaa pohtia näitä ihmiselon salaisuuksia. Viime päivinä on mietityttänyt se, miksi on niin kovin hankalaa kertoa omista toiveista tai haluista niin parisuhteen sisällä kuin muutenkin elämässä. Helposti rakennetaan ajatusansoja siitä, ettei kannata, kun tietää ja tuntee toisen niin hyvin, ettei sanomisesta ole mitään hyötyä. Toisaalta välillä kuulee, ettei halua loukata toista ja pahoittaa toisen mieltä. Miten oman mielipiteen tai toiveen esittämisellä voi pahoittaa toisen mielen?
On hirmuisen helppoa lähteä laittamaan sanoja ja tai ajatuksia toisen päähän ja sillä perustella itselle ettei omaa ajattelua kannata jakaa toisen kanssa. Toisaalta tämänkaltainen toiminta mahdollistaa omassa kurjuudessa piehtaroinnin ilman, että asioiden on mahdollista muuttua. Onko ehkä helpompi olla epätyydyttävässä yhteiselossa, kun ottaa vastuu omasta ja yhteisestä hyvinvoinnista? Valitettavan helposti hyvää tarkoittava toiminta johtaa siihen, ettei se toinen edes pääse päättämään oman mielipiteen tai ajatuksen puolesta, kun ratkaisu on tehty jo hänen puolestaan. Toisesta ikään kuin tehdään alivastuullinen suhteessa omaan elämään.
No, ymmärränhän minä, ettei asia ole ihan näin yksiselitteinen vaan riippuu monista tekijöistä, kuten siitä miten asioista on yleensäkin pruukattu puhua. Pahimmillaan pajatetaan oman pään sisällä ja oletetaan, että toinen ymmärtää erilaisista vihjailuista mistä on kyse. On kyse sitten ihan arkisista asioista, kuten asianpesukoneen täyttämisestä tai siitä, miten toivoisi, että tulisi naisena tai miehenä huomioiduksi.
Joku on joskus miettinyt, että pelkää että tulee tyrmätyksi oman ajatuksen kanssa tai ettei tule hyväksytyksi. Tällöin on varmasti hyvä tarkastella missä näiden ajatusten juuret ovat ja onko ehkä kyse tunnelukoista, mitkä saavat kätkemään todelliset tunteet ja välttelemään ongelmista puhumista. Meillä kaikilla on tunnelukkoja. Ne ovat lapsuudessa ja nuoruudessa opittuja tapoja reagoida, kokea, tuntea, ajatella ja käyttäytyä. Elämää hankaloittavista tunnelukoista on mahdollista vapautua tiedostamisen ja niihin liittyvien tunteiden tunnistamisen myötä. Kyse ei ole käytöksen korjaamisesta vaan muutokseen kasvamisesta.
Jotenkin toivois, että meillä ois uskallusta rohkeammin puhua pääsisäisistä pajatuksista toisillemme, niistä pienemmistä ja turhimmilta tuntuvistakin pajatuksista. Sillä minä oikeasti uskon, että monet asiat helpottuisivat ja jopa ratkeaisivat sitä kautta. Mitä sitten jos toinen ei ihan heti tavoittaisi ajatustamme, mutta ainakin hänelle annettaisiin mahdollisuus siihen. Minusta se on jo askel kohti oman ja yhteisen hyvinvoinnin rakentumista.
Tunnistatko sinä kenties oman pään sisäinen pajatuksen tai mahdolliset ajatusansat ja tunnelukot? Yölinnun sanoin Sitä saa mitä tilaa!