Jos ihmisarvo katoaa se mahdollistaa myös teot ihmisarvoa vastaan

Taas on vierähtänyt tovi edellisestä kirjoituksesta, mutta tätä aihetta pohtiessani aika on ollut merkittävässä roolissa. Jos olisin kirjoittanut heti koulutuspäivien jälkeen, teksti olisi varmasti tunnepitoisempaa kuin nyt, kuukausi koulutuspäivien jälkeen.
Tutustuimme koulutuspäivillä Riihimäen vankilan seksuaalirikollisille tarkoitettuun STOP-ohjelmaan ja sen myötä seksuaalirikollisten osastoon. Tutustuminen oli erittäin antoisa ja herätti monenlaisia ajatuksia ja kysymyksiä. Ensimmäinen perusajatus liittyy siihen, että vankeustuomion tarkoitus on poistaa uusintarikollisuutta, mutta miten hyvin siihen nykyisellä järjestelmällä päästään. Pitäisikö vankiloiden siirtyä lähemmäs kuntouttavaa toimintaa vai pitäisikö vankilatuomion olla vielä enemmän riisutumpaa ja karumpaa. Tämä yksissään on jo haastava ajatusleikki, sillä yksiselitteistä vastausta ei tahdo löytyä. Maallikkotuomarina on kohtuullisen helppo jaella tuomioita ja huudella täältä sivusta.
Palataan takaisin seksuaalirikollisiin. STOP-ohjelman juuret löytyvät Englannista ja sieltä ohjelma otettiin aluksi käyttöön Kuopion vankilassa 1999. Myöhemmin ohjelma siirtyi Riihimäelle ja sinne perustettiin seksuaalirikollisille oma 20 paikkainen osasto. Ohjelmaan päästäkseen vankien on hakeuduttava ohjelmaan ja heistä tehdään riskiarviointi, missä arvioidaan läheisiä suhteita, seksuaalista itsesäätelyä, seksuaalista väkivaltaa tukevia asenteita, yhteistyötä sekä yleistä itsesäätelyä. Ohjelmaan pääsy ei siis ole itsestäänselvyys vaan hakijalta edellytetään myös vahvaa motivaatiota.
Ohjelma perustuu kognitiivis-behavioristiseen kuntoutusohjelmaan, jossa pyritään vaikuttamaan ajattelun ja tunteiden kautta käyttäytymiseen. Ryhmän jäsenet käyvät läpi ryhmäprosessin aikana oman seksuaalirikoksiin johtaneen käyttäytymisensä. He pureutuvat rikokset mahdollistaneisiin ajatusvääristymiin, draamaharjoitusten kautta paneutuvat rikoksen seurauksiin kuten uhrin näkökulmaan ja omien kykyjensä mukaan löytävät uusia ajattelumalleja sekä toimintatapoja, mitkä eivät johda rikoksen uusimiseen tai rikolliseen käyttäytymiseen.
Ohjelma on sisällöltään vaativa ja vaatii osallistujalta myös kognitiivista kykyä oman tilanteet työstämiseen. Ohjelmasta saadut tulokset ovat hyviä, mutta todellinen koetus alkaa vasta sitten kun tuomio on suoritettu ja vankilan ovet sulkeutuvat taka

Tapasimme kaksi vankeudessa olevaa seksuaalirikoksista tuomittua, jotka osallistuvat STOP-ohjelmaan. Heidän tarinansa olivat hyvin erilaisia, mutta kävimme yhteistä keskustelua siitä mitä sitten, kun he vapautuvat, millaista elämä tulee olemaan. Selväksi tuli ettei seksuaalirikoksista tuomituille ole selkeää jatkohoito tai - kuntoutusmallia vankilasta vapautumisen jälkeen. Tämä kuulosti itsestä aivan kummalliselta, sillä onhan meillä muillekin vapautuneille vangeille olemassa sopeutumisohjelmia. Toisaalta tässä näkyy ehkä se, että seksuaalirikolliset ovat rikollismaailman alinta kastia ja heitä ei hyväksytä edes Krisiin. Hyvin kummalliseksi tämän tekee se, että jos halutaan vaikuttaa uusintarikollisuuteen, jatkohoitomalli pitäisi ehdottomasti olla erityisesti seksuaalirikosten yhteydessä. Seksuaalirikollisille ja lapsikohtaisesti seksuaalisesti mieltyneille yksinäisyys on merkittävä riski ja siksi olisi tärkeää, että lähipiirissä edes joku tietäisi mieltymyksestä. Tieto toimii tässä myös eräänlaisena ennaltaehkäisyn ja kontrollin välineenä.
Vankilatuomion ja hoito-ohjelman jälkeen sosiaalisen paikan löytyminen on ongelmallista. Joku vaihtaa nimensä ja muuttaa toiselle paikkakunnalle ja yrittää sitä kautta rakentaa uuden elämänsä. Joku toinen yrittää palata omaan yhteisöönsä ja jatkaa elämää siellä. Se tuli selväksi, että erityisesti pohjois-suomesta lähtöisin olevilla on erittäin huonot mahdollisuudet löytää itselleen jatkohoitoa. Toinen ongelma jatkohoidon osalta on rahoitus, kuka jatkohoidon maksaa, kunta vai henkilö itse. Toki osalla on varaa kustantaa jatkohoitonsa itse, mutta entä niiden osalta kenellä ei ole taloudellisia mahdollisuuksia. Tiedetään sekin, että kasautuneet riskitekijät lisäävät myös uusintarikollisuuden mahdollisuutta.
Tämän tutustumiskäynnin yksi keskeisimmistä ajatuksista jalostui tässä kuluneen kuukauden aikana. Itse näen, että tietoa tulisi lisätä, jotta saataisiin rakennettua hoidollista ja kuntoutuksellista jatkumoa, joka turvaisi erilaisin keinoin sen, että vankilassa aloitettu uusi suunta jatkuisi myös vankilatuomion jälkeen. Tehtävä ei todellakaan ole helppo, sillä aiheeseen liittyy paljon erilaisia tunteita ja pelkoa. Tulen kuitenkin seuraavassa kirjoituksessani pohtimaan seksuaalikasvatuksen mahdollisuutta toimia ennaltaehkäisevästi myös pedofilian ja lapsiin kohdistuvan seksuaalisen mieltymyksen kohdalla.
Toivottavasti aiheen avaus ei aiheuta teissä paheksuntaa tai ahdistusta, sillä oikeasti uskon, että tietoa lisäämällä voidaan vaikuttaa. Muistetaanhan myös se, että jos ihmisarvo katoaa se mahdollistaa myös teot ihmisarvoa vastaan.